Kaksi Havukosken kerrostaloa sinistä taivasta vasten, niiden välissä mäntyjä

Huomisen Havukoski

Kerralla kuntoon

Kunnostetaan Havukoski ja annetaan sille laadukasta elinikää vuosikymmeniksi eteenpäin. Lähiökorjaushanke käynnistyy nyt, tule mukaan!

Hanke

Lähiökorjaus asukkaiden ehdoilla

Havukoski on monille rakas lähiö, jossa on vehreyttä, väljyyttä ja rauhaa. Se tarjoaa mahdollisuuksia hyvään elämään kaikenikäisille ja -kokoisille perhekunnille.

1970-luvulla rakennetut talot ovat suurten remonttien tarpeessa. Pankeista on kuitenkin vaikea saada lainaa, etenkään useaan isoon remonttiin samanaikaisesti. Syynä ovat asuntojen pudonneet hinnat, jolloin vakuusarvot eivät riitä. Havukoskella moni taloyhtiö on paininut tämän ongelman kanssa. Valtio on laatimassa avustusta energiahankkeisiin, mutta se ei ratkaise kaikkia rahoituksen ongelmia.

Alueen päivittämisen, sen elinvoiman palauttamisen ja rahoitusongelmien ratkaisemisen vuoksi Havukosken alueella ollaan käynnistämässä suurta korjaushanketta.

Tavoitteena on tehdä kaikki taloyhtiöiden vaatimat suuret korjaukset kerralla koko alueella. Tuolloin urakoitsijoilta voidaan saada huomattavia säästöjä. Lopputuloksena asuntojen arvot nousevat ja ne saavat lisää laadukasta elinikää vuosikymmeniksi eteenpäin.

Turussa hanke onnistui

Kyse on yksityisestä hankkeesta, jonka alullepanija on Havukoskellakin asunut diplomi-insinööri Jussi Eronen. Hän on toteuttanut vastaavanlaisen lähiökorjaushankkeen Turun Hepokullassa, jossa kunnostettiin yli tuhannen ihmisen kodit vuosina 2018–2025. Eronen oli hankkeen projektijohtaja ja kilpailutti suururakan.

Turussa korjaushanke onnistui hyvin. Hintaa hankkeelle tuli noin 1300 euroa per asuinneliö. 1300 euron hintaan kuului linjasaneeraus eli putkiremontti, julkisivuremontti ikkunoineen, maalämpö sekä projektin suunnittelu ja valvonta. Hankkeessa säästettiin jopa 20 prosenttia kustannuksissa verrattuna yksittäin tehtyihin urakoihin. Esimerkiksi Vantaalla pelkästään putkiremonttien hinnat ovat viime vuosina olleet noin 800–1100 eurossa per neliömetri.

Turun hankkeessa taloyhtiöiden hoitovastikkeet laskivat, kun julkisivut uusittiin ja asennettiin maalämpö. Hoitovastikkeet putosivat jopa 3,3 euroon neliöltä, mikä kompensoi rahoitusvastikkeen nousua.

Miksi juuri nyt?

1970-luvun lähiöissä rakennukset ovat teknisen käyttöikänsä päässä eli suuret korjaukset on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Isossa korjaushankkeessa on saatavissa skaalaetua ja hinnanalennuksia. Toki jokainen taloyhtiö on erilainen, ja osassa taloyhtiöitä isoja remontteja on jo toteutettu. Hankkeessa ehdotetut korjaukset mitoitetaan jokaisen taloyhtiön tarpeisiin.

Alkuvaiheessa taloyhtiöille ei koidu hankkeesta kustannuksia. Jos taloyhtiösi kuitenkin päättää osallistua korjaushankkeeseen, taloyhtiö ottaa lainaa, jonka osakkaat maksavat esimerkiksi rahoitusvastikkeena tulevina vuosina.

Vantaan kaupunki teettää arvion tulevaisuuden asuntojen hintakehityksestä. Sen avulla taklataan vakuusongelmia pankkien kanssa. Hankkeessa on jo mukana Danske Bank ja myös muita pankkeja kilpailutetaan.

Aikataulu

Hankkeen vaiheet

  1. Syksy 2026

    Tiedottaminen ja hankeselvitys

    Järjestämme hankkeesta useita tiedotustilaisuuksia. Seuraava tilaisuus järjestetään torstaina 3.9.2026 klo 18.00 Havukosken koulun auditoriossa, Tarhakuja 2, 01360 Vantaa. Havukoskelaiset taloyhtiöt saavat loppuvuonna käyttöönsä Jussi Erosen tekemän hankeselvityksen, jossa arvioidaan korjaushankkeen kustannuksia.

  2. 2027

    Yhtiökokoukset ja kilpailutus

    Vuoden 2027 aikana taloyhtiöt päättävät yhtiökokouksissaan, osallistuvatko ne korjaushankkeeseen. Lisäksi urakoitsijat kilpailutetaan ja tarkemmat kustannukset selviävät. Vuoden aikana toteutaan tarkat urakkasuunnitelmat ja solmitaan sopimukset urakoitsijoiden kanssa.

  3. 2028–2030

    Korjaushanke käynnistyy

    Mittava korjaushanke käynnistyy vuoden 2028 aikana ja on käynnissä kolme vuotta. Korjaukset toteutetaan eri alueilla samanaikaisesti. Kunkin hankealueen sisällä remontit voivat edetä eri tahtiin. Tavoitteena on, että kaikki korjaukset on tehty vuoden 2030 loppuun.

Urakkasuunnitelma

Mitä korjaushanke sisältää

Tällä hetkellä korjaushankkeen sisällöksi esitetään seuraavaa. Toki ehdotukset sopeutetaan jokaiselle taloyhtiölle, eikä jo tehtyä remonttia tarvitse tehdä uudestaan.

Julkisivu- ja parvekesaneeraus

  • Julkisivut puretaan ja uusitaan lämmöneristeineen.
  • Parvekkeet korjataan tai asennetaan uudet parveketornit.
  • Sisäänkäyntikatokset uusitaan tarvittaessa.
  • Ikkunat ja parvekeovet uusitaan.
  • Salaojat ja sadevesijärjestelmä uusitaan.
  • Vesikatot uusitaan.

Linjasaneeraus

  • Uusitaan kylpyhuoneet, vesijohdot ja viemärit.
  • Uusitaan sähköverkko ja asennetaan valokuitu huoneistoihin.
  • Korjataan yleiset tilat ja uudistetaan saunaosastot, porraskäytävät ja kellaritilat.
  • Asennetaan varaus aurinkopaneeleille ja sähköautojen latauspisteille.

Energiaratkaisut

  • Tutkitaan mahdollisuus esimerkiksi maalämpöön ja asuntojen viilennykseen.

Maarakennus- ja vihertyöt

  • Edellä oleviin urakkoihin liittyvät maankaivuutyöt.
  • Ehostetaan pihat ja oleskelualueet, leikkipaikat, kulkualueet, varasto- ja jäterakennukset.
  • Parkkipaikkojen kunnostus voidaan toteuttaa, mutta paikkojen lunastaminen on yhä kesken Havukoskella.
  • Houkutellaan Vantaan kaupunki mukaan kunnostamaan kaupungin omia tontteja.

Yhteystiedot

Tule mukaan

Jätä yhteystietosi, niin kerromme hankkeen etenemisestä ja tulevista tilaisuuksista.

Ota yhteyttä

Mika Heikkilä

Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Ville Roihu

Danske Bank